Haglöfsin tarina alkoi vuonna 1914, jolloin Victor Haglöf valmisti ensimmäiset reppunsa ja alkoi myydä niitä Ruotsin Taalainmaalla. Victorin jakelu toimi suoraan polkupyöräntarakalta käsin, mutta näinä päivinä Haglöfs valmistaa vuosittain yli miljoona tuotetta ja on Pohjoismaiden selvästi suurin ulkoiluvarusteiden toimittaja!
Haglöfsin reppuja, rinkkoja, makuupusseja, telttoja, vaatteita ja kenkiä myydään 15 Euroopan maassa sekä Japanissa ja valmistetaan pääasiassa Virossa, Puolassa, Romaniassa, Kiinassa ja Vietnamissa.
Haglöfsin tavoitteena tuotteidensa suhteen on monikäyttöisyys sekä vaatteissa kerrospukeutuminen. Haglöfs-ideologian mukaan saman huippulaadukkaan tuotteen on sovittava moneen erilaiseen käyttöön. Haglöfsin haluaa olla kaikilla markkinoillaan yksi alan hallitsevista tavaramerkeistä ja siten myös itsestään selvä valinta ulkoiluvarusteita hankkiville henkilöille.
Scandinavian Outdoor Storelle Haglöfs on tärkeimpiä merkkejä. Me uskomme Haglöfsin tuotevalikoimaan ja olemme useaan otteeseen todenneet sen erinomaiseksi omakohtaiseen kokemukseen perustuen!
Jalkineet
Miesten vaatteet
-
Haglöfs Barrier II Pant
Loistavat kuitutäytteiset lisäeriste- ja taukohousut miehille.
108,00 €(135,00 €) -
Haglöfs Barrier II Hood
Miesten pieneen pakkautuva eristekerroksen takki hupulla.
127,00 €(159,00 €) -
Haglöfs Belay Down Hood
Miesten superlämmin untuvatakki taukotakiksi tai muuten vain kovaan pakkaseen!
289,00 €(365,00 €)
Naisten vaatteet
-
Haglöfs Barrier II Q Hood
Naisten pieneen pakkautuva eristekerroksen takki hupulla.
127,00 €(159,00 €) -
Haglöfs Barrier II Q Pant
Loistavat kuitutäytteiset tauko- ja lisäeristehousut naisille.
108,00 €(135,00 €) -
Haglöfs Belay Q Down Hood
Naisten superlämmin untuvatakki taukotakiksi tai muuten vain kovaan pakkaseen!
289,00 €(365,00 €)
-
Haglöfs BackUp Evo 17
Tietokonereppu, jossa on tilaa tärkeimmille työvälineille.
109,00 €(119,00 €) -
Haglöfs Roc Ice
Hyvin varusteltu talvikäyttöön suunniteltu reppu esim. jääkiipeilijöille.
129,00 €(149,00 €) -
Haglöfs Roc Hard
Aktiivikäyttäjille ja äärimmäisiin olosuhteisiin suunniteltu kestävä reppu.
109,00 €(129,00 €) -
Haglöfs Lim 35
Säädettävällä kanto-osalla varustettu 35-litrainen monitoimireppu.
119,00 €(149,00 €)
Käsineet
Käsineet
Makuupussit
-
Haglöfs Goga 2S Left zipper
Huippulaadukas kahden / kolmen vuodenajan untuvamakuupussi.
319,00 €(349,00 €) -
Haglöfs Q 3S Fibre
Kuitutäytteinen naisille suunniteltu kolmen vuodenajan makuupussi.
149,00 €(175,00 €) -
Haglöfs Goga 2S Right zipper
Huippulaadukas kahden / kolmen vuodenajan untuvamakuupussi.
319,00 €(349,00 €) -
Haglöfs Slumber 3S
Todella lämmin kuitumakuupussi kolmen vuodenajan käyttöön. Ext -30°C
119,00 €(139,00 €) -
Haglöfs Goga 3S
Todella lämmin ja laadukas kolmen vuodenajan untuvamakuupussi. Ext -33°C.
359,00 €(425,00 €) -
Haglöfs Hypna 2S
Kahden vuodenajan untuvamakuupussi hyvällä hinta-/laatusuhteella.
199,00 €(250,00 €) -
Haglöfs Q Slumber 2S
Naisten malli suositusta kahden vuodenajan kuitumakuupussista.
99,00 €(119,00 €) -
Haglöfs Goga 1S Right zipper
RETKI-lehden TESTIVOITTAJA 4/09! Huippuluokan untuvapussi kesäkäyttöön.
249,00 €(289,00 €) -
Haglöfs Q Slumber 3S
Naisten malli suositusta kolmen vuodenajan kuitumakuupussista.
119,00 €(139,00 €) -
Haglöfs Goga 1S Left zipper
RETKI-lehden TESTIVOITTAJA 4/09! Huippuluokan untuvapussi kesäkäyttöön.
249,00 €(289,00 €)
T-paidat
T-paidat
-
Haglöfs Return Q LS Tee -paita
Kierrätysmateriaaleista valmistettu naisten pitkähihainen t-paita
59,00 €
Tekniset alusasut
-
Haglöfs Actives Regular Long John
Keinokuitualushousut miehille retkeilyyn ja aktiiviliikuntaan!
69,90 € -
Haglöfs Actives Zip Top
Uudistetun Actives-sarjan poolokauksellinen miesten paita.
59,90 €(70,00 €) -
Haglöfs Actives Roundneck
Uudistetun Actives-sarjan pyöreäkauluksinen miesten paita.
49,90 €(60,00 €)
Tekniset alusasut
-
Haglöfs Bungy Q Tights
Naisten mukavat ja lämpimät housut - sellaisinaan tai kerrospukeutumiseen!
79,20 €(109,00 €) -
Haglöfs Actives Q Roundneck
Uudistetun Actives-sarjan pyöreäkauluksinen naisten paita.
49,90 €(60,00 €) -
Haglöfs Actives Q Zip Top
Uudistetun Actives-sarjan poolokauksellinen naisten paita.
59,90 €(70,00 €) -
Haglöfs Actives Regular Q Long John
Keinokuitualushousut naisille retkeilyyn ja aktiiviliikuntaan!
69,90 € -
Haglöfs Actives Q Short John
Uudistuneen Actives-sarjan puolipitkä housu naisille.
49,90 €(55,00 €)
Vedenpitävät housut
-
Haglöfs Endo Pant
Miesten kolmikerroskuorihousut, mullistava Gore-Tex Active Shell -kalvo ja 240 g paino!
199,00 €(239,00 €) -
Haglöfs Response Long - housut
Housut kaksikerroksisesta GORE-TEX® PerformaceShell -materiaalista
199,00 €(239,00 €) -
Haglöfs Vandra Pant Short
Miesten luotettavat Gore-Tex-kuorihousut verkkovuorilla. 4 cm lyhyempi lahjepituus.
239,00 € -
Haglöfs Lim Pant Short
GoreTex Paclite -materiaalista valmistetut huippukevyet housut. Lyhyemmät lahkeet.
199,00 €(219,00 €) -
Haglöfs Lim Ultimate Pant
Miesten kevyet ja pieneen pakkautuvat Gore-Tex Paclite-housut.
159,00 €(239,00 €) -
Haglöfs Electron -housut
Vahvikkeilla varustetut erittäin kevyet Paclite-housut.
239,20 €(299,00 €) -
Haglöfs Lim pant
GoreTex Paclite -materiaalista valmistetut huippukevyet housut.
199,00 €(219,00 €) -
Haglöfs Response Short
Lyhytlahkeinen versio Haglöfsin suositusta vedenpitävästä miesten housusta.
199,00 €(239,00 €) -
Haglöfs Alto Pant
Gore-Tex materiaalista valmistetut erittäin hyvin varustetut kuorihousut.
279,00 €(325,00 €) -
Haglöfs Atom II Bib
Tukevat, kulutusta kestävät olkaimelliset Gore Pro Shell 3L -kuorihousut
520,00 € -
Haglöfs Vandra Pant Long
Miesten luotettavat Gore-Tex-kuorihousut verkkovuorilla. 4 cm pidempi lahjepituus.
239,00 € -
Haglöfs Response -housut
Housut kaksikerroksisesta GORE-TEX® Performance Shell -materiaalista
199,00 €(239,00 €)
Vedenpitävät housut
-
Haglöfs Response Q Short -housut
Housut kaksikerroksisesta GORE-TEX® -materiaalista, lyhyempi lahje.
199,00 €(239,00 €) -
Haglöfs Edge Q Pant
Naisten kaksikerroskuorihousut lumilukoilla. Ulkoilijan unelma!
299,00 €(335,00 €) -
Haglöfs Lim Q Pant Short
GoreTex Paclite-materiaalista valmistetut huippukevyet housut naisille.
199,00 €(219,00 €) -
Haglöfs Endo Q Pant
Naisten kolmikerroskuorihousut, mullistava Gore-Tex Active Shell -kalvo ja 215 g paino!
199,00 €(239,00 €) -
Haglöfs Response Q Long -housut
Housut kaksikerroksisesta GORE-TEX® PerformaceShell -materiaalista
199,00 €(239,00 €) -
Haglöfs Response Q -housut
Naisten housut kaksikerroksisesta GORE-TEX® PerformanceShell -materiaalista
199,00 €(239,00 €) -
Haglöfs Lim Q pant
GoreTex Paclite-materiaalista valmistetut huippukevyet housut naisille.
199,00 €(219,00 €) -
Haglöfs Electron Q -housut
Vahvikkeilla varustetut erittäin kevyet naisten Paclite-housut.
239,20 €(299,00 €) -
Haglöfs Vandra Q Pant Short
Naisten luotettavat Gore-Tex-kuorihousut verkkovuorilla. 4 cm lyhyemmällä lahjepituudella.
239,00 € -
Haglöfs Vandra Q Pant Long
Naisten luotettavat Gore-Tex-kuorihousut verkkovuorilla. 4 cm pidemmällä lahjepituudella.
239,00 € -
Haglöfs Edge Q Pant Long
Naisten kaksikerroskuorihousut lumilukoilla. Ulkoilijan unelma! 4cm pidempi lahje!
299,00 €(335,00 €)
Vedenpitävät takit
-
Haglöfs Electron Jacket
Kevyt vedenpitävä kuoritakki jossa yhdistyvät höyhenenkevyt Paclite ja kestävä 3-kerros-Gore.
319,20 €(399,00 €) -
Haglöfs Lim Jacket
Uudistunut, minimalistinen ja mukava vedenpitävä kuoritakki miehille!
219,00 €(249,00 €) -
Haglöfs Vandra Jacket
Miesten laadukas vedenpitävä ja hengittävä kuoritakki irrotettavalla hupulla.
315,00 € -
Haglöfs Endo Jacket
Huippukevyt miesten kolmikerroskuoritakki. Materiaali Gore-Tex Active Shell, paino 320g!
249,00 €(299,00 €) -
Haglöfs Glade Jacket
Miesten erittäin mukava vedenpitävä ja hengittävä kuoritakki verkkovuorilla.
215,00 €(269,00 €)
Vedenpitävät takit
-
Haglöfs Lim Q Jacket
Testimenestyjä! Tästä naisten Paclite-takista on poistettu kaikki ylimääräinen.
219,00 €(249,00 €)
Laukut ja matkailu
Päähineet
Päähineet
Tuulenpitävät housut
-
Haglöfs Shale Long Pants
Miesten minimalistiset, kevyet ja joustavat softshell-housut.4cm pidempi lahje!
119,00 € -
Haglöfs Col Pant Long
Miesten joustavat retkeily- ja ulkoiluhousut pitkällä lahkeella.
159,00 €(175,00 €) -
Haglöfs Col Pant Short
Miesten joustavat retkeily- ja ulkoiluhousut lyhyellä lahkeella.
159,00 €(175,00 €)
Tuulenpitävät housut
-
Haglöfs Col Q Pant Short
Naisten joustavat retkeily- ja ulkoiluhousur lyhyemmällä lahkeella.
159,00 €(175,00 €) -
Haglöfs Col Q Pant Long
Naisten joustavat retkeily- ja ulkoiluhousut pidemmällä lahkeella.
159,00 €(175,00 €) -
Haglöfs Aero Q Pant Short
Naisten Windstopper-kuorihousut lyhyemmällä lahkeella.
149,00 €(175,00 €) -
Haglöfs Shale Q Short Pants
Naisten minimalistiset, kevyet ja joustavat softshell-housut.4 cm normaalia lyhyempi lahje!
119,00 €
Vaelluskengät
-
Haglöfs Solid High
Leveälestinen, vedenpitävä ja korkeavartinen vaellus- ja metsästyskenkä.
259,00 €(299,00 €)
Väliasut
-
Haglöfs Bungy Jacket
Laadukas miesten välikerrostakki. Käytä sellaisenaan tai kerrospukeutumisessa!
132,00 €(165,00 €) -
Haglöfs Barrier II Pant
Loistavat kuitutäytteiset lisäeriste- ja taukohousut miehille.
108,00 €(135,00 €) -
Haglöfs Bungy top
Lämmin Powerstretch-paita yksinään tai välikerroksena käytettäväksi.
87,20 €(109,00 €) -
Haglöfs Barrier II Hood
Miesten pieneen pakkautuva eristekerroksen takki hupulla.
127,00 €(159,00 €)
Väliasut
-
Haglöfs Barrier II Q Hood
Naisten pieneen pakkautuva eristekerroksen takki hupulla.
127,00 €(159,00 €) -
Haglöfs Wigo Q Jacket
Täyspitkällä vetoketjulla varustettu naisten välikerrospaita.
89,40 €(149,00 €) -
Haglöfs Bungy Q Jacket
Naisten välikerrostakki sellaisenaan tai kerrospukeutumisessa käytettäväksi.
132,00 €(165,00 €) -
Haglöfs Bungy Q Tights
Naisten mukavat ja lämpimät housut - sellaisinaan tai kerrospukeutumiseen!
79,20 €(109,00 €) -
Haglöfs Barrier II Q Pant
Loistavat kuitutäytteiset tauko- ja lisäeristehousut naisille.
108,00 €(135,00 €)
Makuupussien tarvikkeet
-
Haglöfs Kompressiosuojapussi M
Pakkaat makuupussin jopa puoleen alkuperäisestä pakatusta tilasta.
12,00 € -
Haglöfs Kompressiosuojapussi S
Pakkaat makuupussin jopa puoleen alkuperäisestä pakatusta tilasta.
12,00 € -
Haglöfs Kompressiosuojapussi L
Pakkaat makuupussin jopa puoleen alkuperäisestä pakatusta tilasta.
14,00 €
Talvihousut
-
Haglöfs Couloir Pant
Erittäin hyvin varustetut tekniset GORE-TEX® Stretch Soft Shell -talvihousut.
425,00 € -
Haglöfs Alto Pant
Gore-Tex materiaalista valmistetut erittäin hyvin varustetut kuorihousut.
279,00 €(325,00 €) -
Haglöfs Barrier II Pant
Loistavat kuitutäytteiset lisäeriste- ja taukohousut miehille.
108,00 €(135,00 €)
Talvihousut
-
Haglöfs Barrier II Q Pant
Loistavat kuitutäytteiset tauko- ja lisäeristehousut naisille.
108,00 €(135,00 €) -
Haglöfs Couloir Q Pant
Naisten hyvin varustetut tekniset GORE-TEX® Stretch Soft Shell -talvihousut.
425,00 €
Tuulenpitävät takit
-
Haglöfs Couloir Jacket
Tekninen ja lämmin miesten GORE-TEX® Stretch Soft Shell -talvitakki.
489,00 €(549,00 €) -
Haglöfs Fang Jacket
Täysin tuulenpitävä, hyvin hengittävä miesten softshell-takki kylmiin päiviin...
315,00 € -
Haglöfs Swift II Jacket
Miesten tuulenpitävä ja hyvin hengittävä Windstopper-takki.
199,00 €(249,00 €)
Tuulenpitävät takit
-
Haglöfs Swift II Q Jacket
Naisten tuulenpitävä ja hyvin hengittävä Windstopper-takki.
199,00 €(249,00 €)
Ulkoilukengät
Erä- ja metsästyshousut
-
Haglöfs Rugged Mountain Pant
Järeät miesten housut runsailla yksityiskohdilla kovaan käyttöön.
149,00 €(179,00 €) -
Haglöfs Rugged Mountain Pant Short
Huippuluokan housut runsailla yksityiskohdilla, lyhytlahkeinen malli.
149,00 €(179,00 €) -
Haglöfs Rugged Mountain Pant Long
Huippuluokan housut runsailla yksityiskohdilla, pitkälahkeinen malli.
149,00 €(179,00 €)
Erä- ja metsästyshousut
-
Haglöfs Rugged Q Mountain Pant
Järeät naisten housut runsailla yksityiskohdilla kovaan käyttöön.
149,00 €(179,00 €) -
Haglöfs Rugged Q Fjell Pant
Kestävät naisten retkeilyhousut eräilyyn ja muuhun vapaa-aikaan!
119,00 €(149,00 €)
Metsästysreput
Suojapussit
-
Haglöfs Laptop Drybag 17
Vedenpitävä, topattu suojapussi max. 17-tuumaiselle kannettavalle tietokoneelle.
33,00 €
Alus- ja väliasut
Kesähousut
-
Haglöfs Rugged Mountain Pant Short
Huippuluokan housut runsailla yksityiskohdilla, lyhytlahkeinen malli.
149,00 €(179,00 €) -
Haglöfs Mid Trail Pant
Rennot ja monikäyttöiset housut esimekiksi retkeilyyn ja matkailuun. Tilavampi leikkaus.
119,00 € -
Haglöfs Rugged Mountain Pant Long
Huippuluokan housut runsailla yksityiskohdilla, pitkälahkeinen malli.
149,00 €(179,00 €) -
Haglöfs Rugged Mountain Pant
Järeät miesten housut runsailla yksityiskohdilla kovaan käyttöön.
149,00 €(179,00 €)
Kesähousut ja hameet
-
Haglöfs Mid Q Trail Pant
Rennosti istuvat, matalavyötäröiset ja monikäyttöiset naisten housut.
119,00 €
Muut laukut
-
Haglöfs BackUp Evo 17
Tietokonereppu, jossa on tilaa tärkeimmille työvälineille.
109,00 €(119,00 €)
Talvi- ja untuvatakit
-
Haglöfs Couloir Jacket
Tekninen ja lämmin miesten GORE-TEX® Stretch Soft Shell -talvitakki.
489,00 €(549,00 €) -
Haglöfs Belay Down Hood
Miesten superlämmin untuvatakki taukotakiksi tai muuten vain kovaan pakkaseen!
289,00 €(365,00 €)
Talvi- ja untuvatakit
-
Haglöfs Couloir Q Jacket
Naisten tekninen GORE-TEX® Stretch Soft Shell -talvitakki.
489,00 €(549,00 €) -
Haglöfs Bivvy Q Down Jacket
Naisten erittäin kevyt ja kompakti untuvatakki taukolämmikkeeksi!
259,00 € -
Haglöfs Belay Q Down Hood
Naisten superlämmin untuvatakki taukotakiksi tai muuten vain kovaan pakkaseen!
289,00 €(365,00 €)
Lasten reput ja rinkat
Fleece-takit
-
Haglöfs Thule Q Hood
Loistava tuote! Lämmin "pörröfleecestä" tehty huppari naisille.
140,00 €(175,00 €) -
Haglöfs Iso Q Jacket
Naisten kevyt fleecetakki, materiaalina kierrätyskuitua sisältävä Dryskin!
68,00 €(85,00 €)
Fleece-takit
-
Haglöfs Iso Jacket
Miesten kevyt fleecetakki, materiaalina kierrätyskuitua sisältävä Dryskin!
68,00 €(85,00 €)










